Olympiatason kelkkailu on huimapäiden laji, ja useimmille riittää jännitykseksi pelkkä sen seuraaminen televisiosta. Kelkkailussa kilpaillaan kolmessa eri lajissa sekä keino- että luonnonradoilla. Siinä on päämääränä suorittaa ennalta määrätty rata nopeimmassa mahdollisessa ajassa. Tässä fyysisessä lajissa nopeudet kohoavat korkeiksi.
Mahakelkkailu
Skeleton eli mahakelkkailu on ehkä hurjin muoto näitä kolmesta, sillä siinä yksi ihminen makaa kelkan päällä pää menosuuntaa kohti. Kelkassa ei ole minkäänlaisia ohjausvälineitä eikä jarruja, vaan sitä ohjataan kenkien kosketuksilla rataan ja kehon painopistettä muuttamalla.Korkeimmillaan laskunopeudet ovat 120 km/h. Kelkkailijan leuka on suurimman osan laskusta vain pari senttimetriä radanpinnasta. Pakollisina varusteina ovatkin leukasuojuksella ja visiirillä varustettu kypärä sekä kyynärsuojat. Kelkkailijan puku on mahdollisimman ihonmyötäinen aerodynaamisuuden takia, kun taas kengissä on enimmillään kahdeksan piikkiä.
Rattikelkkailu
Rattikelkkailussa, kuten skeletonissakin, lasku aloitetaan ottamalla vauhtia kelkkaa työntäen ja hyppäämällä sitten sen kyytiin. Kelkassa istuu nelimiehinen joukkue, joka ohjaa laitetta vaijerilla.
Ohjaskelkkailu
Ohjaskelkkailussa maataan kelkan päällä selällään ja jalat menosuuntaa kohti. Lajissa kilpaillaan sekä yksin että pareittain. Parikilpailussa painavampi osapuoli makaa päällimmäisenä.Lähdössä ohjaskelkkailijat istuvat jo ajokkinsa kyydissä ja lähtevät liikkeelle vetäisemällä lähtöpaikan kahvoista. Tämän jälkeen annetaan lisää vauhtia piikkihansikkailla, minkä jälkeen asetutaan makuulle. Tässäkään kelkassa ei ole ohjausta eikä jarruja, vaan sitä ohjataan pohkeiden ja olkapäiden liikkeillä.